Pohjoismainen lapsi- ja nuorisoyhteistyön komitea (NORDBUK) – projektituki
NORDBUKin tukijärjestelmän tavoitteena on vahvistaa pohjoismaista identiteettiä aktivoimalla lapsia ja nuoria osallistumaan toimintaan, joka liittyy Pohjoismaiden kulttuurisiin, poliittisiin ja sosiaalisiin kysymyksiin.
Mihin tukea voi hakea?
Tukea voidaan hakea määräaikaisiin projekteihin, joiden avulla pyritään lisäämään Pohjoismaissa asuvien lasten ja nuorten välisiä kontakteja: esimerkiksi seminaareihin, kursseihin, konferensseihin, leireihin, julkaisuihin ja kulttuuritapahtumiin.
Tukea ei myönnetä Pohjoismaiden ulkopuolisille alueille painottuvien kansainvälisten projektien pohjoismaisille osallistujille. Tukea voidaan kuitenkin myöntää kansainvälisen (esimerkiksi Euroopan tai koko maailman laajuisen) tilaisuuden pohjoismaiseen koordinointiin.
Valintakriteerit
Hakemuksia arvioitaessa painotetaan seuraavia seikkoja:
1. Pohjoismainen hyöty
Etusijalla ovat pohjoismaista identiteettiä ja yhteistyötä vahvistavat projektit. Lisäksi priorisoidaan projekteja, jotka
- keskittyvät Pohjoismaiden nykypäivän nuoriin ja pohjoismaisen yhteistyön tulevaisuuteen.
- lisäävät pohjoismaisen kulttuuriperinnön ja historian tuntemusta.
- vahvistavat monikulttuurista tietoutta ja torjuvat muukalaisvihamielisyyttä Pohjoismaissa.
- parantavat Pohjoismaiden välistä kielellistä ymmärtämistä ja pohjoismaisten kielten moninaisuuden tuntemista.
2. Lasten ja nuorten osallistuminen
Etusijalla ovat projektit, joissa lapset ja nuoret ovat aloitteentekijöinä ja vastaavat projektin kaikista vaiheista aina ideoiden kehittelystä projektin arviointiin asti. On tärkeää, että vastuu jaetaan useamman henkilön ja yhteistyökumppanin välillä.
Projektia priorisoidaan myös, mikäli se edistää lasten ja nuorten aktiivista osallistumista toimintaan, joka liittyy Pohjoismaiden kulttuurisiin, poliittisiin tai sosiaalisiin kysymyksiin.
3. Maantieteellinen levinneisyys
Etusijalla ovat projektit, joihin osallistuu mahdollisimman monta maata. Lisäksi priorisoidaan projekteja, jotka koskevat Länsi-Pohjolaa (Islanti, Färsaaret ja Grönlanti), Luoteis-Venäjää tai Baltian maita tai Pohjoismaiden reuna-alueiden kieli- ja kulttuurivähemmistöjä.
3. Innovatiivisuus
Etusijalla ovat kokeilu- ja kehitystyö sekä pohjoismaisten järjestöjen ja muiden lapsista ja nuorista koostuvien ryhmien välinen luova yhteistyö.
4. Hakemusta koskevat vaatimukset
Hakemuksesta tulee selkeästi käydä ilmi:
- tavoite ja odotetut tulokset
- konkreettisten toimintojen kuvaus, aika ja paikka
- budjetin ja kuvailtujen toimintojen välinen yhteys
- kuvaus projektiin liittyvästä valmistelusta, tiedotuksesta, toteuttamisesta, arvioinnista, dokumentoinnista ja julkaisusta
- yksittäisiä tehtäviä koskeva vastuunjako eri henkilöiden ja yhteistyökumppaneiden välillä.
Kenelle tukea voidaan myöntää?
Tukea voidaan myöntää lapsi- ja nuorisojärjestöille sekä muille lasten ja nuorten ryhmille.
Tukea ei tavallisesti myönnetä kouluille tai urheilu- ja ammattijärjestöille. Tukea voidaan kuitenkin myöntää oppilasryhmille tai oppilas- ja opiskelijajärjestöille, mikäli projekti ei ole luonteeltaan etujärjestötoimintaa.
Tukea voidaan myöntää nuorten opinto- ja harrastuskerhoille, ystävyyskuntien väliselle yhteistyölle, kansanopistoille ja vastaaville, mikäli nuoret ovat aloitteentekijöinä ja vastaavat projektin kaikista vaiheista aina ideoiden kehittelystä projektin arviointiin asti.
Tukea voidaan myöntää kansallisille, alueellisille ja paikallisille ryhmille.
Kumppanuutta koskevat vaatimukset
Projektin toteuttajien tulee olla samanarvoisia kumppaneita ja heidän tulee edustaa vähintään kolmea eri Pohjoismaata (Tanska, Suomi, Islanti, Norja, ja Ruotsi) tai itsehallintoaluetta (Grönlanti, Färsaaret ja Ahvenanmaa).
Jos yksi osallistujista on Ahvenanmaa, Färsaaret, Grönlanti, Islanti, Itä-Suomi tai kalottialue, projektiin tarvitaan vain kaksi kumppania.
Myös Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Luoteis-Venäjällä toimivat järjestöt ja ryhmät voivat hakea tukea, mutta projektiin täytyy osallistua lisäksi vähintään kolme (tai kaksi) Pohjoismaata tai itsehallintoaluetta.
Osallistujamäärän tulee jakaantua tasaisesti suhteessa osallistujamaiden kesken.
Tukea koskevat säännöt
Tuki ei voi kattaa projektin kaikkia kuluja, joten järjestäjien on hankittava rahoitusta myös esimerkiksi keräämällä osallistumismaksuja tai hakemalla muita tukia.
Tukea voidaan myöntää alle 30-vuotiaiden matka-, ateria- ja majoituskustannuksiin. Etusijalla ovat kuitenkin alle 25-vuotiaat osallistujat. Lisäksi tukea voidaan myöntää toimitilojen vuokraamiseen, asiantuntijapalkkioihin, vammaisten henkilöiden avustamiskustannuksiin, tulosten julkaisemiseen jne.
Tukea ei myönnetä toimistotarvikkeiden, -laitteiden ja -kaluston tai toimitilojen hankkimiseen.
Tukea myönnettäessä otetaan huomioon projektiin osallistuvien yhteistyökumppaneiden välinen maantieteellinen etäisyys.
Tuki myönnetään järjestäjälle, ei siis suoraan yksittäisille osallistujille tai yhteistyöprojektin kansallisille edustajille.
Etusijalla ovat projektit, joihin osallistuu vammaisia lapsia ja nuoria
tai etnisiä vähemmistöjä.
Kilpailu- tai ottelutoimintaan liittyviä projekteja ei priorisoida.
Tuki maksetaan kahdessa erässä: 85 % maksetaan sen jälkeen, kun Cirius on vastaanottanut allekirjoitetun sopimuksen. Loput 15 % maksetaan sen jälkeen, kun Cirius on hyväksynyt tilinpäätöksen ja loppuraportin.
Tuettua projektia koskevassa kirjallisessa materiaalissa on oltava maininta NORDBUKilta saadusta tuesta.
Hakemus ja hakuaika
Projektiyhteistyön tukihakemuksia käsitellään neljästi vuodessa.
Hakuajat päättyvät 1. helmikuuta, 1. huhtikuuta, 1. syyskuuta ja 1. marraskuuta.
Projekti voidaan aloittaa aikaisintaan kaksi kuukautta ja enintään vuosi hakuajan päättymisen jälkeen.
Tukea haetaan verkkohakulomakkeella.
Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.
Tukipäätöksestä ilmoitetaan noin kuuden viikon kuluttua hakuajan päättymisestä.
Loppuraportti
Loppuraportti on toimitettava kahden kuukauden kuluessa projektin päättymisestä. Lataa raportointilomake.
Lisätietoja
Lisätietoja NORDBUKin tukijärjestelmistä antaa Andreas Bruun, anbr@iu.dk tai +45 7231 8949.




